[Pepparspray]: Blogien seuraaminen ja tulevan kodin sisustuspohdintoja

2 Jul 2013

Blogien seuraaminen ja tulevan kodin sisustuspohdintoja

Hejohoj!

Täällä myös yksi Google Syötteenlukijan lakkauttamista vastustava bloggaaja. Olen seurannut blogeja syötteenlukijan kautta jo vuosia ja tämä uudistus harmittaa kovasti.
Etsin pitkään uutta syötteenlukijaa, halusin ehdottomasti jonkun helpon ja yksinkertaisen. Rekisteröidyin monille sivuille ja hetken ihmettelemisen jälkeen poistin tilini. Lopulta löysin The Old Readerin. Hyvin paljon samantapainen, ellei jopa samanlainen, kuin Googlen versio. Ainoa miinus, jonka olen tässä kuukauden käytön aikana huomannut, on että osa blogeista päivittyy sivulle todella hitaasti. Nähtyäni blogi-linkin facebookista, klikkasin äkkiä The Old Readeriin lukeakseni koko postauksen, vain huomatakseni, ettei se ole vielä päivittynyt. (Kyseinen päivitys tuli sinne vasta monen, monen tunnin kuluttua). Sivusto on käsittääkseni vasta auennut, joten toivotaan tuon olevan vain alkukankeutta!

Tästä kuitenkin harmistuneena tein tilin myös Bloglovin':iin. Sinne tuntuu päivitykset tulevan ajallaan, ainakaan toistaiseksi en ole mitään isompaa viivettä huomannut.
Puhelimessa (iPhone5) minulla on käytössä Feedly, se päivittää otsikot The Old Readerin kautta.

Tuolla sivupalkissa on linkit blogini seuraamiseen niin Bloglovin':in kuin Blogilistankin kautta. Jos tiedätte jonkun muun tavan/sivuston, jolla seuraatte blogeja, ilmoittakaa ihmeessä niin lisään niitä tuonne sivupalkkiin.

Blogin ulkoasuhan laahaa pahasti jäljessä, josko sitä tämän muuttorumban jälkeen jäisi enemmän aikaa tällekin :)

Olin jo hetken aikaa todella epätoivoinen tulevan kodin sisustuksen suhteen. Tykkään niin monesta erilaisesta sisustustyylistä, tai pienistä osista niitä, että lopputulos olisi voinut olla vain sekametelisoppa. Pinterestin avulla olen vihdoin saanut hahmoteltua kokonaisuutta haluamaani suuntaan. Haluan sisutuksen olevan pohjaltaan selkeälinjainen ja käytännöllinen, mutta haluan tuoda pehmeyttä ja kodikkuutta esineillä ja tekstiileillä. Mitään seurattavaa sisustustyyliä en löytänyt, osa on liian kolkkoja ja hotellimaisia, osassa taas on liikaa koristeellisuutta omaan makuuni.
Tikkurilan tyylitesti  antoi vastaukseksi moderni pelkistäjä ja nousevana tyylinä valikoiva nautiskelija. Kumpikaan ei sellaisenaan meille sovi, mutta saa nähdä millainen Pelkistävä Nautiskelija täältä vielä kuoriutuu :)
Paljon tullaan hyödyntämään vanhoja huonekalujamme ja paljon tullaan tekemään itse. Pikkusiskoni saapuu huomenna ja tuo mukanaan puutyökirjan, jossa on ohjeet erilaisten huonekalujen tekoon. Kodin tunnearvo nousee varmaan muutaman pykälän, kun saa katsella itse suunnittelemia ja toteutettuja töitä. (Nyt kun meillä on tilaa niitä toteuttaa!) Luvassa siis TSI-postauksia tulevaisuudessa!


Kolme päivää jäljellä!
Tänään vielä luvassa yksi kaatopaikka keikka, huomenna ainakin yksi muuttokuorma.

Meillä on ollut aika viileät ja harmaat kelit, nauttikaahan te auringosta meidänkin puolesta.

Puss o kram
-Suvi

1 comment:

Anonymous said...

Oohh näyttääpä ihanalta! En olekaan blogeissa käynyt, ties milloin viimeksi ja tosi kiva lukea teidän uudesta talosta! Ajatella, kyllä se vaan vihdoin löytyi :)

Itse oon ollut vähän hukassa sisustuspuuhien kanssa ja tajusin kanssa yhtenä päivänä, että Pinterestistähän saisi hyviä vinkkejä.

Mä haluan nähdä teidän omatekemät huonekalut! Niin unelma, kun saa tilaa ja mahdollisuuksen tehdä jotain tuollaista.

Terkut Tukholmasta!
Emmi

Post a Comment

Kiitos viestistäsi ♥